Kasvat itsenäisemmäksi ja saat uusia näkökantoja, kasvatat kielitaitoasi sekä kulttuurituntemustasi valitsemastasi kohdemaasta.
Ulkomailla suoritettu maisterin tutkinto painottuu normaalisti vahvasti valitsemaasi erikoistumisalueeseen sekä työelämän integrointiin. Monet edustamamme yliopistot tekevät yhteistyötä sekä paikallisten että kansainvälisten yritysten kanssa. Tämä on etu sinulle työmarkkinoilla valmistumisen jälkeen.
Monet työnantajat etsivät kansainvälistä kokemusta ja osaamista uusia työntekijöiltä palkatessaan, mutta eivät aina tiedä ihan tarkkaan minkälaista osaamista. Tästä syystä on tärkeää osata pukea kansainvälinen kokemuksesi sanoiksi.
Minusta on tullut kypsempi, vastuullisempi ja parempi tapaamaan uusia ihmisiä eri maista. Amerikkalaisen kulttuurin tuntemukseni kasvoi asuessani USA:ssa ja suorittaessani kursseja amerikkalaisesta kulttuurista ja politiikasta.
Akateeminen englannin kielentaitoni on kehittynyt ja olen valmis työskentelemään kansainvälisessä ympäristössä.
Opiskellessani ulkomailla minusta on tullut tietoisempi omista vahvuuksistani ja heikkouksistani ja siitä miten toimin stressaavissa tilanteilla. Osaan toimia uudessa maassa, uusien ihmisten ja uuden kulttuurin parissa sekä uudessa akateemisessa ympäristössä.
Contact