Opiskele ulkomailla - vaihto-opiskelu ulkomailla


Yhteiskuntatieteet

Opiskelumahdollisuuksia yhteiskuntatieteissä on paljon. Yhteiskuntatieden opiskelu ulkomailla, tuo sinulle aivan uuden akateemisennäkökulman aiheeseen ja näin sinulla on vahva etulyöntiasema työmarkkinoilla!


Freemover/ Vaihto-opinnot

Yhteiskuntatieteitä Suomessa opiskelevat voivat helposti lähteä KILROY education:in kautta vaihtoon. Ulkomailla opiskelu on hedelmällistä varsinkin siksi, että opiskelija pystyy vertailemaan Suomen järjestelmää. Yleensä ottaen kansainvälistä otetta arvostetaan korkealle ja opinnot on vaivatonta saada osaksi suomalaista tutkintoa. Ulkomailla opiskelu avaa myös uusia mahdollisuuksia ja ideoita esimerkiksi lopputyön suhteen. Lähes kaikista yliopistoista löytyy yhteiskuntatieteitä.

Bachelor-tutkinto

Yhteiskuntatieteiden opiskelu ulkomailla antaa tutkinnon lisäksi runsaasti kansainvälistä kokemusta, joka on alalla tärkeää. Bachelor-tutkinnon suorittaminen kestää 3-4 vuotta yliopistosta ja maasta riippuen. Lähes kaikista yliopistoista löytyy yhteiskuntatieteitä.

Master-tutkinto

Alemman korkeakoulututkinnon suorittaneet voivat lähteä suorittamaan Master-tutkintoa ulkomaille. Kaikkiin ohjelmiin ei vaadita aiempia alan opintoja eli ohjelmat sopivat sekä niille, jotka haluavat syventää osaamistaan että niille, jotka haluavat perusosaamisen viestinnän alata tai laajentaa työelämässä hankittuja taitoja. Ohjelmat kestävät 12 - 24 kuukautta ja ovat hintaluokaltaan n. 4000 - 20000 euroa.
Lähes kaikista yliopistoista löytyy yhteiskuntatieteitä.

Kiinnostuitko mahdollisuudesta? Ota yhteyttä niin kerromme lisää.

Löydä yliopistot, jotka tarjoavat tämän alan opintoja:

Australia
RMIT
Link to university: RMIT
Curtin University
Link to university: Curtin University
Monash University
Link to university: Monash University
University of the Sunshine Coast
Link to university: University of the Sunshine Coast
La Trobe University
Link to university: La Trobe University
Griffith University
Link to university: Griffith University
University of South Australia
Link to university: University of South Australia
University of Technology Sydney
Link to university: University of Technology Sydney
University of Western Australia
Link to university: University of Western Australia
Bond University
Link to university: Bond University
Kanada
Thompson Rivers University
Link to university: Thompson Rivers University
Trent University
Link to university: Trent University
Uusi-Seelanti
University of Auckland
Link to university: University of Auckland
Yhdysvallat
Boston University
Link to university: Boston University
Berkeley College
Link to university: Berkeley College
Hawaii Pacific University
Link to university: Hawaii Pacific University
San Diego State University
Link to university: San Diego State University
University of Cincinnati
Link to university: University of Cincinnati
Santa Barbara City College
Link to university: Santa Barbara City College
Felician College
Link to university: Felician College
Englanti
Bournemouth University
Link to university: Bournemouth University
Anglia Ruskin University
Link to university: Anglia Ruskin University