Taide ja Design opiskelua ulkomailla


Taidealat & Design

Muotoilu, valokuvaus, kuvataide, animaatio, arkkkitehtuuri, musiikki, tanssi, teatteri


KILROY educationin yhteistyöyliopistoissa on suuri määrä taiteen, muotoilun ja arkkitehtuurin opintoja ja opiskelupaikkoja on huomattavasti enemmän tarjolla kuin Suomessa! Miltä kuulostaisi esimerkiksi elokuvaohjaajan tutkinto Australiassa, valokuvauksen linja Uudessa-Seelannissa, korumuotoilun kurssit Englannissa, tai 3D Design Irlannissa? 

Kysy KILROY educationilta oman alasi hyvistä korkeakouluista maailmalla!

Freemover/ Vaihto-opinnot

Taidealoja Suomessa opiskelevat voivat helposti lähteä KILROY educationin kautta vaihtoon ja saada kurssit osaksi suomalaista tutkintoaan. Joskus vastaanottava yliopisto haluaa portfolion hakuvaiheessa (katso alla)

Bachelor-tutkinto

Taidealoja on ulkomailla tarjolla huomattavasti enemmän kuin Suomessa ja myös opiskelupaikkoja on runsaasti. Bachelor-tutkinnon suorittaminen kestää 3-4 vuotta yliopistosta ja maasta riippuen. Arkkitehdin opinnot kestävät viisi vuotta.

Pääsyvaatimuksena ohjelmiin on lukion/ammattikoulun todistukset sekä yleensä portfolio, jossa tulee mahdollisimman monipuolisesti esitellä omaa osaamistaan. Yleensä portfolio on tärkeämpi haussa kuin kouluarvosanat.

Työnäytteitä halutaan 10-12 kappaletta, joissa tulisi monipuolisesti esitellä omaa osaamistaan. Yliopistot eivät halua pelkästään lopullisia töitä vaan myös työvaiheita ja tietoa siitä miten valmiiseen työhön on päädytty ja mikä työn ideana on. Yliopistoille ei koskaan lähetetä alkuperäisiä töitä vaan niistä tehdään valokuvat ja sähköinen portfolio (esim. pdf tai nettisivu)

Master-tutkinto

Alemman korkeakoulututkinnon suorittaneet voivat lähteä suorittamaan Master-tutkintoa ulkomaille. Yleensä ohjelmiin vaaditaan tutkinto samalta tai soveltavalta alalta sekä jonkun verran valmistumisen jälkeistä kokemusta ja portfolionäyte (katso yllä)

Löydä yliopistot, jotka tarjoavat tämän alan opintoja:

Australia
University of Sydney
Link to university: University of Sydney
RMIT
Link to university: RMIT
Curtin University
Link to university: Curtin University
Monash University
Link to university: Monash University
University of the Sunshine Coast
Link to university: University of the Sunshine Coast
La Trobe University
Link to university: La Trobe University
Griffith University
Link to university: Griffith University
Queensland University of Technology
University of South Australia
Link to university: University of South Australia
University of Technology Sydney
Link to university: University of Technology Sydney
University of Western Australia
Link to university: University of Western Australia
Bond University
Link to university: Bond University
Kanada
Thompson Rivers University
Link to university: Thompson Rivers University
Irlanti
Griffith College Dublin
Link to university: Griffith College Dublin
Uusi-Seelanti
University of Auckland
Link to university: University of Auckland
Victoria University of Wellington
Link to university: Victoria University of Wellington
Yhdysvallat
Santa Monica College
Link to university: Santa Monica College
Boston University
Link to university: Boston University
Berkeley College
Link to university: Berkeley College
Hawaii Pacific University
Link to university: Hawaii Pacific University
San Diego State University
Link to university: San Diego State University
University of Cincinnati
Link to university: University of Cincinnati
Santa Barbara City College
Link to university: Santa Barbara City College
Felician College
Link to university: Felician College
Englanti
Bournemouth University
Link to university: Bournemouth University
Anglia Ruskin University
Link to university: Anglia Ruskin University